Kiitos Repoveden yöretkiporukalle

Etusivu / Kevätseuranta / Kiitos Repoveden yöretkiporukalle

Eilen tehtiin Repojotoksen historian ensimmäinen asiakasretki.

Retken teemana oli pöllöt ja nauttiminen Repoveden yön hiljaisuudesta. Tietysti retkeen kuului myös yhteinen hetki nuotion äärellä. Retken asiantuntija, petolinturengasta Pekka Raukko kertoi meille pöllöistä ja pöllöjen elämästä.

Retki sai ison suosion. Mukana oli 29 pöllöistä kiinnostunutta henkilöä. Kokoonnuimme Tervajärven portille klo 20.30. Siellä Paula kertoi kaikille retkialueestamme ja yleisinfon retkestä. Matkaan lähdettiin Pekan johdolla. Välillä pysähdyimme kuuntelemaan, kuuluuko pöllöjen ääntelyä.  Vaikka meitä oli paljon, osasimme kaikki olla hiljaa. Se oli vaikuttavaa.

Kuunteluhetkien jälkeen saavuimme Kuutinkanavalle ja pystytimme pienen leirimme. Teimme nuotion ja asetuimme sen ääreen kuuntelemaan. Jokainen oli ohjeistettu ottamaan mukaan eväät, joten nyt oli reppujen kaivamisen paikka. Nuotiolla paistuikin monenlaista makkaraa. Pekan ryynimakkara oli kuulema parasta, ainakin Pekan mielestä.

Pekka kertoi tarinoita kohtaamistaan pöllöistä sekä tietoa niistä. Saimme kuulla mm sen että viirupöllöllä voi olla jopa seitsemän munaa. Mutta iso poikasvuosi on kuitenkin poikasten tuho. Saimme myös ohjeita pönttöjen ripustamiseen. Viirupöllölle ei tule laittaa pönttöä pihapiiriin, koska se on hyvin agressiivinen ja hyökkää takaapäin. Pöllö ilmoittaa agressiivisuudestaan nokan nakutuksella. Jos siihen ei reagoi, seuraavana voikin olla pöllön kynnet kiinni korvalehdessä. Edessä tikkausreissu.

Nuotiohetken jälkeen kävimme vielä mäellä kuuntelemassa. Paluuretkelle lähdettiin noin klo 23.  Jokaiselle oli annettu ohjeeksi ottaa mukaan taskulappu, joten kulkeminen onnistui hyvin pimeällä huoltotiellä.

Retken jälkeen pidimme vielä pienen rupattelutuokion Tervajärven portilla. Totesimme retken olleen antoisa. Vaikka tällä kertaa pöllöt antoivat vain aavistuksen olemassa olostaan, saatiin paljon tietoa ja viihdyttiin yhdessä nuotiolla. Tulipahan samalla tehtyä pieni iltalenkki.

Kiitos Pekalle tarinoista ja tiedoista ja kiitos osallistujille. Te teitte retkestä hienon ja kokemisen arvoisen.

Saavuimme onnellisina mutta väsyneinä puolen yön jälkeen kotipihaan, jossa helmipöllö puputteli iloisesti!

Repojotos – tiimi