Kirjoitettu

Ketun leikkiä Repovedellä – Pieni tarina Repojotoksen logosta

Repojotoksen logo on herättänyt huomiota monessa paikassa. Se kiinnostaa. Lähes joka kerta kun Paula ojentaa käyntikorttinsa vastaanottaja hämmästelee ja ihastelee.

Repojotos kettu

Sevalle ja muillekin asiasta kiinnostuneille kerromme nyt, miten pieni yritys voi onnistua löytämään itselleen tuotemerkin, logon, joka huomataan. Tämä tarina on samalla yksi esimerkki logon teosta lukuisille yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville.

Repojotoksen logon suunnittelu alkoi pohdinnalla, tarvitaanko logo vai riittääkö yritykselle pelkkä nimiteksti. Tiedossa olisi hyvin haastava tehtävä, johon monet yritykset ovat käyttäneet hyvinkin suuria summia rahaa. Päätöstä logon tyypistä ei tarvinnut kauan pohtia. Päätimme etsiä nimeen ja toimintaan sopivan symboolin luonnosta. Ratkaisuksi löytyi varsin nopeasti kettu. Minkälainen kettu? Mistä saadaan kuva?

Apuun pyydettiin innovatiivinen ja taitava tyttäremme, Leila. Määrittelimme ketulle asetettavat vaatimukset. Sen tulisi olla erilainen kuin yleensä ketun kuvat. Lisäksi halusimme mukaan luonnetta ja mahdollisesti toimintaa.

Leila teki pienen tutkielman. Hän perehtyi kettuun, ketun olemukseen ja luonteeseen. Tämän tutkielman pohjalta syntyi joukko luonnoksia. Kettu esiintyi luonnoksissa hyvin monessa eri asennossa, mutta yksikään niistä ei ollut seisova tai kävelevä kettu. Jokainen luonnos kertoi pienen tarinan ketun luonteesta.

Luonnosten kanssa ryhdyimme pohtimaan tekstin liittämistä kuvaan ja sitä, miten kuvaa tultaisiin käyttämään irrallisena. Piti pohtia kaikki mahdolliset paikat, joissa logoa tullaan käyttämään. Tällä tavalla syntyi näkemys luonnoksen käytettävyydestä. Luonnokset sijoitettiin kukin vuorollaan yrityksen nimen yhteyteen, käyntikorttiin, lomakkeille ja nettimaailmaan.

Valinta piti tehdä. Pohdinnan jälkeen päädyimme yhdessä kettuun, joka leikki ja jahtasi saalista. Saaliina on tietysti ”asiakas”. Tämä kettu erottui poikkeavalla profiililla ja selkeillä linjoillaan toisista. Lisäksi siinä oli mukana leikkimielisyyttä ja suhteellisen hyvä käytettävyys.

Perusvalinnan jälkeen Leila piirsi vielä muutaman ketun valitusta aiheesta. Näissä luonnoksissa kiinnitettiin huomiota ääriviivoihin ja mittasuhteisiin. Lopulta valitsimme lyijykynäpiirroksista ”kantaäidin”, joka muutettiin digitaaliseen muotoon scannaamalla. Työskentely jatkui tietokoneen ruudulla. Ketun ääriviivat täsmennettiin. Logoon kuuluva copyright merkki sovitettiin tassun alle, ympyröity c-kirjain. Ääriviivojen jälkeen oli vuorossa oikeiden värien löytäminen. Kokeilujen jälkeen niistäkin päästiin Leilan avustuksella hyvään lopputulokseen. Kuvan käsittely tietokoneella onnistuu helposti, mutta työhön tarvitaan jokin grafiikkaohjelma sekä kärsivällisyyttä.

Kun ensimmäinen peruskettu oli valmis, siitä tehtiin eri versioita eri tarpeita varten, kettu värillisenä ja mustavalkoisena ilman ja yhdessä Repojotos sanan kanssa. Erilaiset versiot tarvittiin myös nettiympäristöä varten. Repojotoksen kettu onkin nyt leikkimässä väreissä ja mustavalkoisena niin pdf, kuin jpg muodoissakin.

Repojotoksen kettu ja logo syntyivät tällä tavalla tiimityönä noin kahden kuukauden aikana. Työssä tarvittiin innovatiivisuutta ja monenlaista osaamista. Perustan kaikelle antoi luonto. Kettu ja ketun asento tulee aidosta luonnosta. Lopputulos on osoittautunut onnistuneeksi. Repojotoksen kettu huomataan ja pian myös tunnetaan sekä osataan yhdistää Repojotoksen laadukkaisiin palveluihin.

Tiesitkö, että kettu on tänä vuonna muutenkin esillä. Vuoden Luontokuva 2011 on Kai Fagerströmin Kettu.

Repojotostiimi