Kirjoitettu

Kalalokkiperheen alkukesä

Tämän kevään ja alkukesän luontoseurantakohteenamme on ollut kalalokkiperhe. Sinnikäs pariskunta aloitti pesänteon toukokuun puolenvälin jälkeen veneemme peräpenkille. Pesän teko kuitenkin häiriintyi, koska tarvitsimme venettä melontalevähdyspaikkojen tarkistusretkelle.

Kalalokin pesä 5.6.2012

Lokkipariskuntamme oli sinnikäs. Viikon 22 poissaolo antoi niille tilaisuuden rakentaa pesä kuntoon. Palatessamme takaisin veneen luo 5.6. pesä oli kunnossa ja siellä oli juuri aloitettu kolmen munan hautominen. Mitä nyt tehdään? Kuinka kauan lokki hautoo? Veneen käyttö yhdessä lokinpesän kanssa ei onnistunut, koska lokit puolustavat pesäänsä varsin aggressiivisesti.

Pesä uudessa paikassa 15.6.2012

Ratkaisuksi pulmaan päätettiin siirtää pesä pois veneestä. Pienen levyn avulla pesän siirto onnistui, mutta sen sijainti ei kelvannut lokeille. Emo istui haikeana perämoottorin päällä ja katseli tyhjää pesän paikkaa. Toimme pesän lähemmäksi alkuperäistä paikkaa, laiturin nokkaan (15.6.). Nyt kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä ainakin muutaman päivän.

Lokit jatkoivat vuorotellen hautomista ja kiintyivät pesän uuteen paikkaan vähän liiankin hyvin. Veneelle meno ja uimareissut saivat lokit jälleen puolustustoimiin. Syöksypommittajan osuessa kohteeseensa, teimme uuden pesän siirtopäätöksen.

Pesä siirrettiin noin 20 metriä rantaan rauhalliseen kohtaan koivun juurelle.  Olivatko koivun oksat tiellä? Pesän paikka ei kelvannut. Pesä siirrettiin vielä 10 metriä kauemmaksi kalliolle veden ääreen. Tämä paikka kelpasi.

21.6. toinen poikanen on syntymässä.

Miten pesän siirrot ja muut häiriöt haittasivat hautomista? Siihen alettiin saada vastauksia juhannusviikolla, keskiviikkona 20.6., jolloin kuoriutui ensimmäinen poikanen.  Toinen poikanen kuoriutui seuraavana päivänä. Miten käy viimeisen munan? Lokit näyttivät hautovan edelleen.

Haudonta jatkui edelleen juhannusaattona lipun noston aikaan, klo 18. Olimme kokoontuneet rantaan lipputangon ääreen naapureiden kanssa meille perinteiseen juhannuksen avaustilaisuuteen. Lippu nousi hulmuamaan siniristilippu-laulun tahdissa. Mutta miten lokkiperhe tähän suhtautui vieressä tapahtuvaan juhannuksen avaukseen? Jostain syystä hautova lokki säikähti pesältään ja muna kierähti pesästä kalliolle.

22.6. Illalla kaikki poikaset ovat syntyneet

Naapurin Pete, rohkeana miehenä, käveli rauhallisesti munan luokse ja nosti varovasti munan takaisin pesään. Lokit antoivat Peten suorittaa tärkeän tehtävänsä rauhassa. Hetken päästä haudonta jatkui normaalisti. Kuluin vajaa tunti munan siirrosta takaisin pesään. Nyt näki päivän valon viimeinenkin poikanen. Perhe oli koossa, vanhemmat ja kolme poikasta.

Lokkiperheen tarinaa on mukava seurata. Juhannusyönä on tapahtunut jotain, koska ilmeisesti vanhin poikanen on poissa. Mitä sille on tapahtunut ja selviääkö kaksi jäljelle jäänyttä aikuisiksi? Ainakin vanhemmat vahtivat poikasiaan hyvin tarkkaan ja kantavat vuorotellen niille ruokaa.

Luontoa tarkkaillaan ja kokemuksista keskustellaan yhteisillä retkillämme Repovedellä ja Verlassa. Tule mukaan.

Repojotos – tiimi

Yksi kommentti artikkeliin ”Kalalokkiperheen alkukesä

  1. Juhannuspoikasten tarina jatkuu! Kolmaskin poikanen on edelleen mukana perheessä. Molemmat vanhemmat pitävät poikasistaan erittäin hyvää huolta, ruokkivat ja vahtivat tarkasti. Kaikki poikaset ovat saaneet uimaharjoituksia sekä tänään jo hyppivät vastatuuleen räpytellen siivenalkujaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *