Kirjoitettu

Syksy toi arktiset hanhet Jaalaan

Nyt jo viikon ajan ovat hanhiparvet oleilleet Jaalan ja Iitin pelloilla sekä öisin Pyhäjärvellä Jaalan lahdella.

Eilen oli tilaisuus nähdä Jaalassa parven, noin 100 000 hanhea, siirtyminen yönviettoon lautaksi Jaalan lahdelle. Hanhet nousivat pelloilta lähes yhtäaikaa ilmaan ja lensivät hyvin äänekkäästi järvelle. Parvi muodosti ison tiiviin lautan, jonka pituus oli varmaan yli kilometri.

Hanhien lukumäärästä on esitetty monia arvioita, 10000 sta 150 000 een. Juttelin eilen yhden ammattiluontokuvaajan kanssa, joka on kuvannut lintuja useita vuosia. Hänen arvionsa oli 100 000 hanhea ja noin  20 000 lisää Iitin pelloilla Lyöttilässä. Koska arviot vaihtelivat noin paljon laskin hanhet!

Suoritin laskennan otantana. Käytin yhtä valokavaa pohjana, joka oli vain pieni sektori parvesta. Siinä kuvassa oli 2800-3000 hanhea. Kun vertasin tätä sektoritulosta laajempiin kuviin, tulin johtopäätökseen: Hanhia on vähintään 100 000. Saattaa olla jopa 150 000, koska kaikki eivät näkyneet laajakaistakuvissani.

Lintujen määrästä saa jonkinlaisen käsityksen katsomalla ja varsinkin kuuntelemalla pienen harrrastelijavideoni: Hanhien syysmuutto Jaalassa.

Pohjois-Kymenlaakson valkoposkihanhien lukumäärä on todella iso. Wikipedian tietojen mukaan koko maailman populaatio on noin 500 000 yksilöä. Eli suuri joukko kaikista arktisista valkoposkihanhista on nyt Jaalassa ja Iitissä!

Parvessa on mukana muutama metsä-, tundra- ja sepelhanhi. Oheisessa kuvassa näkyy kaksi valkoposkihanhista poikkeavaa hanhea. Pienestä valkoisesta nokan tyvessä olevasta laikusta päätellen ne ovat ilmeisesti tundrahanhia. Mutta kuvan epätarkkuus ja oma osaaminen saavat minut epäilemään. Ovatko ne sittenkin metsähanhia?

Kouvolan alueella on nähty myös yksi harvinaisuus, jonka vierailu Suomessa on todettu aiemmin vain viisi kertaa. Punakaulahanhi on eksynyt kovasti länteen normaalilta muuttoreitiltään.

Toinen mielenkiintoinen havainto kuluneelata viikolta oli kaulushaikaran kohtaaminen. Odotimme näitä kohtaamisia jo aiemmin kesällä, mutta turhaan. Kaulushaikarat ovat pysytelleet poissa kesäasuntomme läheisyydestä. Niitä ei ole kesän aikana näkynyt eikä kulunut muutamaa keväthetkä lukuunottamatta.

Maanantaina pääsin kuitenkin näkemään ja kohtaamaan haikaran 4-5 metrin etäisyydeltä. Ajoin kesäasunnon pihaan ja nousin autosta. Mikä vilahti nurkan takana? Katsoin ja niin katsoi myös haikara. Kaulushaikara seisoi koko komeudessaan minua vastassa. Se on todella ISO. Nokka oli minun kainalon tai hartian tasalla ja minäkään en oli kovin  pieni (184 cm).

Haroin nopeasti kameraa auton penkiltä. Haikara otti pari ylvästä askelta ja nousi lentoon. Kuva jäi tällä kertaa ottamatta, mutta oli kiva kokemus.

Näitä syksyisiä mukavia kokemuksia saadaan varmaan lisää.

Yksi kommentti artikkeliin ”Syksy toi arktiset hanhet Jaalaan

  1. Huikeaan hanhitunnelmaan on päässyt jo yli 1100 henkilöä katsottuaan muuttovideon, tämän uusimman tai edellisen päivän. Hanhet lähtivät eilisen ja tämän päivän (30.9. – 1.10.) aikana kohti etelää. Näin 30 km Jaalasta etelään, Kouvolan keskustan yllä, tänään aamupäivällä monta noin 1000-2000 hanhen parvea. Kaikilla sama lentosuunta: etelä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *