Kirjoitettu

Repoveden talvi

Repoveden kansallispuisto on hyvä retkikohde myös talvella. Omatoimiretkeilijöitä vierailee puistossa myös talvella jonkin verran. Siitä on osoituksena Lapinsalmen parkkipaikalta riippusillalle ja sen toisella puolella olevalle nuotiopaikalle johtava polku.

Lapinsalmen polku on kaikkein käytetyin. Se pysyy kulkijoiden tallaamana auki ja kulkukelpoisena myös talviaikaan. Joten makkaran paistoon ja nokipannukahvin keittoon pääsee jalan riippusiltaa pitkin Lapinsalmen nuotiopaikalle kaikkina vuoden aikoina.

Talvella tulee käytettäväksi myös järvien jäät jossain vaiheessa. Jäillä liikuttaessa on kuitenkin noudatettava suurta varovaisuutta, koska alueella on virtapaikkoja ja lähteitä.

Tänään, 5.1.2017, Repovedellä on lunta hyvin vähän. Maa on valkoinen, mutta lumi ei estä kulkemista millään polulla. Ainut este on Ketunlenkillä oleva lossi. Se on talviteloilla eikä ole käytettävissä. Lossipaikan jäälle menokin on hyvin arveluttava asia, koska paikalla on virta, varo ja vältä.

Mitä palveluja on saatavana Repovedellä talvella?

Talvella on käytettävissä samat Metsähallituksen palvelut kuin kesälläkin. Puistoon johtavat tiet ja parkkipaikat pidetään auki ja nuotiopaikoilta löytyy polttopuita.

Mikäli ajattelet ryhmän tuomista Repovedelle talvella ja haluat saada palveluita, sekin onnistuu. Talvella voimme järjestää opastusta ja nuotiolla nokipannukahvit. Pienelle ryhmälle onnistuu myös nuotionyytti-tyyppinen ruokailu. Kulkemiseen vaikuttaa tietysti päivän sää sekä lumitilanne.

Repoveden tapahtumat talvella

Repoveden alue on sydäntalven aikaan hiljainen, mutta helmikuun lopulla tapahtuu. Repovedellä ja sen läheisyydessä on järjestetty jo lähes 20 vuotta Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivät.

Repoveden Ulkoilu- ja Elämyspäivät 24.-26.2. klo 9-16

Tapahtumakeskuksena ja hiihtoreittien lähtöpisteenä on Orilammen Maja ja Lomakeskus. Perjantai on lähinnä yritysten ja yhteisöjen aktiivinen liikuntapäivä. Lauantai ja sunnuntai ovat perheille ja yksityisille suunnattuja päiviä.

Tapahtumassa on monenlaista koko perheelle sopivaa toimintaa. Itse tapahtuma on maksuton, mutta hiihtoretkelle on osallistumismaksu, jolla saat palveluita: eväslippu huoltopaikoille ja vakuutus sekä osallistuminen arvontaan. Lisäksi reippailijat saavat peseytyä ja saunoa Orilammella.

Tapahtumassa on uutena elämyksenä Pokemon hiihto perheen pienimmille.

Etelä-Suomen talvet ovat arvaamattomia. Niinpä tässäkin tapahtumassa ja sen järjestelyissä on säävaraus.

 

Mukavaa talviretkeilyä kaikille

Kirjoitettu

Repovesi rauhoittuu jouluun ja talveen

Vilkas kesän matkailukausi on ohi ja Repoveden kansallispuisto on rauhoittunut sekä vaipunut talvihorrokseen herätäkseen uudelleen eloon keväällä lumen sulettua ja järvien vapauduttua jääpeitteestä.

Tonttu pakkasessaTosin usein unohdetaan, että Repovedellä voi käydä myös talviaikaan. Polut ovat tietysti lumiset ja jäälle menoa on syytä harkita tarkkaan. Virtaavat vedet pitävät jäät usein heikkona varsinkin Lapinsalmella ja Ruskeasalmen läheisyydessä.

Nyt on mukava muistella kesää ja niitä monia hauskoja hetkiä niin asiakkaiden kanssa kuin erilaisten luonnon  tapahtumienkin äärellä.

Maittavat ateriat luonnon keskellä maistuvat vieläkin suussa niitä muistellessa. Uusimme keväällä ateriapalvelut yhdessä Kukkulinnantuvan kanssa. Marskin seljanka sekä savuhärkätäytteisen bagelit olivat kesän ehdottomat suosikit.

Kauden aikana tehtiin paljon yhteistyötä ja näin löysimme yhteiseksi nimittäjäksi Repovesikeskuksen. Toiminta-alue laajentui Repoveden kansallispuiston ulkopuolelle. Verlassa tehtiin useita retkiä meloen niin pohjoiseen kuin eteläänkin. Uutta oli myös se, että nyt oli mahdollista päästä kyydillä Kouvolan keskustasta Repovedelle sekä Verlaan. Järjestimme kuljetukset niin, että esimerkiksi Sokos Hotel Vaakunan ovelta pääsi retkelle.

kalasääskiLuonnossa oli paljon mielenkiintoista seurattavaa. Verlan vesistössä seurasimme kalasääskiperheen touhuja ja syksyn hanhien sekä joutsenten muutot olivat ennen näkemättömiä. Valkoposkihanhia oli alueellamme n 200.000 kpl. Valtavasta hanhiparvesta voit katsoa pienen videomme.

Nyt on kuitenkin aika rauhoittua. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme hienosta kesästä. Ensi vuonna on taas uudet ”kujeet”!

Tässä pieni joulutervehdyksemme teille kaikille: Repojotoksen joulutervehdys 2012.

Tapaamisiin ensi vuonna

Repojotos – tiimi

Kirjoitettu

Syksy toi arktiset hanhet Jaalaan

Nyt jo viikon ajan ovat hanhiparvet oleilleet Jaalan ja Iitin pelloilla sekä öisin Pyhäjärvellä Jaalan lahdella.

Eilen oli tilaisuus nähdä Jaalassa parven, noin 100 000 hanhea, siirtyminen yönviettoon lautaksi Jaalan lahdelle. Hanhet nousivat pelloilta lähes yhtäaikaa ilmaan ja lensivät hyvin äänekkäästi järvelle. Parvi muodosti ison tiiviin lautan, jonka pituus oli varmaan yli kilometri.

Hanhien lukumäärästä on esitetty monia arvioita, 10000 sta 150 000 een. Juttelin eilen yhden ammattiluontokuvaajan kanssa, joka on kuvannut lintuja useita vuosia. Hänen arvionsa oli 100 000 hanhea ja noin  20 000 lisää Iitin pelloilla Lyöttilässä. Koska arviot vaihtelivat noin paljon laskin hanhet!

Suoritin laskennan otantana. Käytin yhtä valokavaa pohjana, joka oli vain pieni sektori parvesta. Siinä kuvassa oli 2800-3000 hanhea. Kun vertasin tätä sektoritulosta laajempiin kuviin, tulin johtopäätökseen: Hanhia on vähintään 100 000. Saattaa olla jopa 150 000, koska kaikki eivät näkyneet laajakaistakuvissani.

Lintujen määrästä saa jonkinlaisen käsityksen katsomalla ja varsinkin kuuntelemalla pienen harrrastelijavideoni: Hanhien syysmuutto Jaalassa.

Pohjois-Kymenlaakson valkoposkihanhien lukumäärä on todella iso. Wikipedian tietojen mukaan koko maailman populaatio on noin 500 000 yksilöä. Eli suuri joukko kaikista arktisista valkoposkihanhista on nyt Jaalassa ja Iitissä!

Parvessa on mukana muutama metsä-, tundra- ja sepelhanhi. Oheisessa kuvassa näkyy kaksi valkoposkihanhista poikkeavaa hanhea. Pienestä valkoisesta nokan tyvessä olevasta laikusta päätellen ne ovat ilmeisesti tundrahanhia. Mutta kuvan epätarkkuus ja oma osaaminen saavat minut epäilemään. Ovatko ne sittenkin metsähanhia?

Kouvolan alueella on nähty myös yksi harvinaisuus, jonka vierailu Suomessa on todettu aiemmin vain viisi kertaa. Punakaulahanhi on eksynyt kovasti länteen normaalilta muuttoreitiltään.

Toinen mielenkiintoinen havainto kuluneelata viikolta oli kaulushaikaran kohtaaminen. Odotimme näitä kohtaamisia jo aiemmin kesällä, mutta turhaan. Kaulushaikarat ovat pysytelleet poissa kesäasuntomme läheisyydestä. Niitä ei ole kesän aikana näkynyt eikä kulunut muutamaa keväthetkä lukuunottamatta.

Maanantaina pääsin kuitenkin näkemään ja kohtaamaan haikaran 4-5 metrin etäisyydeltä. Ajoin kesäasunnon pihaan ja nousin autosta. Mikä vilahti nurkan takana? Katsoin ja niin katsoi myös haikara. Kaulushaikara seisoi koko komeudessaan minua vastassa. Se on todella ISO. Nokka oli minun kainalon tai hartian tasalla ja minäkään en oli kovin  pieni (184 cm).

Haroin nopeasti kameraa auton penkiltä. Haikara otti pari ylvästä askelta ja nousi lentoon. Kuva jäi tällä kertaa ottamatta, mutta oli kiva kokemus.

Näitä syksyisiä mukavia kokemuksia saadaan varmaan lisää.

Kirjoitettu

Loistavat talviretkeilymahdollisuudet Repovedellä

Talvi on tullut myös Repoveden kansallispuistoon. Kävimme eilen tarkastamassa lumi- ja jäätilanteen.

Tervajärven portille on tie loistavassa kunnossa ja parkkipaikka on aurattu tilavaksi. Nyt on myös tehty latuja. Tervajärveltä lähtee latu Lojukosken suuntaan sekä puiston läpi menevän tien reunassa Kuutinlahden suuntaan. Molemmat ladut näyttivät olevan hyväkuntoisia. Mutta yksi puuttui, ihmiset! Parkkipaikalla ei näkynyt ainuttakaan henkilöauton jälkeä meidän auton lisäksi. Ladutkin olivat aivan koskemattomat latukoneen jäljiltä.

Ilmeisesti tieto hiihtomahdollisuuksista ei ole tavoittanut vielä luonnossa liikkujia. Ladut kulkevat maastossa ja teiden reunoilla, joten ei ole pelkoa heikoista jäistä. Tervajärveltä on mukavan tuntuinen hiihtoretki Lojukosken kodalle. Siellä voi nauttia eväät ja vaikka keitellä kahvit nuotiolla.

Kävimme myös Tervajärven jäällä. Siellä on pieni ”korppa”, joka voi upottaa hiukan. Liikkuminen jäällä on tällä hetkellä vaivatonta. Siellä voi liikkua muillakin kengillä kuin kumisaappailla. Korpan rikkoonnuttua jälkiin nousee vettä, mutta sitä on niin vähän, että se ei kastele nahkasaappaita. Lumikengillä liikuttaessa korppa ei haittaa laisinkaan.

Tuollainen tilanne on Tervajärvellä. Lapinsalmella salmi on tietysti sula. Kapiavedellä onkin varottava virtapaikkoja, mm Lapinsalmi ja Ketunlossin alue. Jäätä oli Tervajärvellä pari viikkoa sitten 15 cm ja nyt pakkasten aikana jääpeite on kasvanut edelleen. Jää kantaa hyvin kävelijän Tervajärvellä.

Lapinsalmelle voi kävellä! Lapinsalmen portilta on, kuten myös viime vuonna, polku auki riippusillalle ja Lapinsalmen nuotiopaikalle saakka. Sinne voi vallan mainiosti tehdä kävellen pienen perheretken kahvin keittoon ja makkaratulille.

Maastossa liikuttaessa on kuitenkin syytä tarkkailla ylöspäin. Tervajärven kuvasta näkyy, miksi. Lunta on paljon puissa ja niistä monet ovat taipuneet varsin paljon. Puita on katkennut ja hiihtoladulla saattaa tulla yllättävä stoppi. Yksi tällainen oli Lapinsalmen portilla.  Heti portin jälkeen oli kaatunut mänty polulle. Joissakin kohdin polku riippusillalle oli ahtaan oloinen kaartuneiden puiden johdosta. Mutta oli hienoa!

Nyt tuntuu pakkanen kiristyvän ja on kirkasta. Ota retkelle mukaan aurinkolasit. Kirkas hanki voi aiheuttaa ongelmia silmissä. Saas nähdä, miten käy meidän lumikenkäretken ensi lauantaina (4.2.). Tarkkailemme tilannetta. Mikäli pakkanen kiristyy edelleen ja ennusteet lauantaiksi ovat saman suuntaiset, siirrämme retken toteutuksen viikolla eteenpäin.

Nyt on sopiva heti ilmoittautua mukaan lumikenkäretkellemme katsomaan Repoveden talvea ja hienoja talvisia maisemia. Meillä on lumikenkiä on rajallinen määrä, joten varaa heti niistä omasi. Retken kohteena on kota, jossa voimme lämpimässä nauttia nokipannukahvit ja eväät.

Retkiterveisin

Repojotos – tiimi

Kirjoitettu

Joulutervehdys Repovedeltä ja Repojotokselta

Repojotoksen ensimmäinen toimintakausi alkaa olla loppusuoralla. Nyt on aika hiljentyä ja kiittää kaikkia teitä, jotka olette olleet mukana retkillä, tapahtumissa tai kursseilla. Kiitos myös teille klubilaiset ja ystävät. Ilman teidän kaikkien mukana oloa Repojotoksen toiminta olisi kaatunut jo alkumetreillä.

Kiitos myös partnereillemme, Kuutin Kolo, Kymen Jousi ry, KymiSun. Yhdessä olemme paljon enemmän kuin neljä erillistä toimijaa. Repojotoksen toiminnassa on ollut mukana myös iso joukko muita kumppaneita, kiitos teille kaikille.

Mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen kesä ja syksy on nyt takana. Olemme koostaneet joitakin tuokioita kuva- ja videoesitykseen. Haluamme tarjota sen teille muistona yhteisistä hetkistämme.

Video sisältää myös joulun tunnelmaa, johon meidät vie pieni musiikkiesitys Jaalan kirkosta kauneimmista joululauluista. Tämä tuttu laulu on hyvin usein viimeisenä, kuten se oli tälläkin kertaa. Voimme sen myötä rauhoittua Joulun aikaan ja odottamaan alkavaa kevättä.

Repojotoksen kevät aloitetaan jo tammikuussa Matka 2012 messuilla. Lisäksi tiedossa on uusia aktiviteetteja niin Repovedelle kuin Verlan ja Jaalan alueelle. Tilaa sivun alareunasta blogi ja käy liittymässä joukkoomme facebookissa niin pysyt ajantasalla.

Käy katsomassa Joulutervehdyksemme on Repojotoksen nettisivuilta.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta!

Tavataan taas ensi vuonna retkillä, tapahtumissa ja kursseilla.

Repojotos – tiimi

Kirjoitettu

Sienikurssin päätösretki Repovedelle Määkijänniemeen

Kirkas lauantaiaamu enteili ilmojen viilenevän ja luonnon valmistautuvan tulevaan talveen. Seuraavana yönä olikin syksyn ensimmäinen pakkasyö Repoveden ja muunkin Pohjois-Kymenlaakson alueella. Meillä Jaalassa mittari kävi -4 pakkasasteessa.

Sienikurssin sieniretki osui hienoon hetkeen. Pakkasta ei vielä ollut ja päivästäkin tuli hieno, aurinkoinen, vaikkakin viileähkö. Kun ollaan ulkona joku viisas on sanonut, että ei ole huonoa säätä, on vain huonoa pukeutumista. Nyt oli lämmintä päällä ja kaikki viihtyivät.

Retki oli viimeinen syksyn sienikurssien sarjasta. Sienet olivat tietysti ajankohdan mukaisia. Ryhmämme kokoontui aamulla klo 9 Lapinsalmen portille, josta jatkoimme Ketunlossille. Ylitimme komeassa syysaamussa Kapiaveden ja jatkoimme polkua Määkijänniemeen kodalle.

Määkijänniemi tukikohtana teimme lähiympäristöön poimintaretkiä. Keräsimme syötäviä ja vähän muitakin sieniä. Sienet koottiin pitkälle leveälle lankulle. Siinä niitä oli hyvä tarkastella ja etsiä niille oikeita nimiä. Mukana oli tietysti asiaan kuuluvaa kirjallisuutta.

Suomessa on yli 7600 sienilajia, joista noin 1900 ns suursieniä eli niitä joita näemme vaivatta. Sienien lajistoa kuvaa hyvin myös meille tuttujen lajien runsaus, tatteja yli 60, rouskuja n 70, haperoita n.180 ja seitikkejä, joista monet ovat myrkyllisiä 600-800 eri lajia.

Retkellämme onnistuimme löytämään ja ennätimme tunnistaa yli 30 eri lajia. Joukossa oli seitikkien lisäksi tappavan myrkyllinen pulkkosieni ja piispanhiippa. Piispanhiippaa voi kuitenkin syödä oikein laitettuna. Erinomaiseksi ruokasieneksi luokiteltuja sienilajeja löydettiin 18. Kuinka monta lajia sinä löydät kuvista?

Kuvista näkyy yksi oleellinen tunnistamiseen liittyvä asia. Sienet on poimittava kokonaisina. Ilman kokonaista jalkaa tunnistaminen voi olla hankalaa, joskus jopa mahdotonta.

Vaikka sunnuntain vastaisena yönä olikin pakkasta, sienikausi jatkuu edelleen. helposti tunnistettava ja herkullinen suppilovahvero kestää hämmästyttävän hyvin pientä pakkasta ja jopa räntäsateen. Suppilovahveroita on tänä vuonna varsin runsaasti kangasmaastoissa ja kuusikoissa.

Lisää kuvia retkestä ja löydetyistä sienistä on Repojotoksen sivulla ja klubigalleriassa.

Kurssisyksy alkaa olla loppusuoralla. Ensi viikonloppuna on vielä eräretkeilyn kurssi. Sen jälkeen kurssit jatkuvat keväällä. Kevään aiheista on jo tiedossa puutarha ja luonnon yrtit. Näistä annetaan ennakkotietoa nettisivuilla lokakuun aikana. Voit heti ennakkotiedon julkistamisen jälkeen varata kalenteristasi itsellesi sopivat kurssipäivät.

Repojotos-tiimi