Kirjoitettu

Mikä on Repovesikeskus?

Repovesikeskuksen historia juontaa Valkealan kunnan aikoihin vuoteen 2005, jolloin oli tuon niminen hanke.

Hankkeessa suunniteltiin juuri avatun kansallispuiston läheisyyteen palvelukeskuksena toimivaa rakennusta. Paikaksi oli suunniteltu Murjanvuori lähellä Orilammen Majaa. Tuohon aikaan arveltiin kansallispuiston vuotuisen kävijämäärän asettuvan 90000 käyntikerran tasolle. Nyt me tiedämme viime vuoden käyntikertojen olevan lähes 150000!

Suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta, koska siihen ei löytynyt riittävästi rahoitusta eikä sitoutuneita toimijoita. Asia hautautui, kuten sen jälkeinen ”Kirnu” suunnitelmakin.

Aikaa kului ja Repoveden kansallispuiston palveluja rakennettiin edelleen. Kävijämäärä lisääntyi alueella ja sinne syntyi pieniä matkailualan toimijoita. Vuonna 2012 kolme tällaista yrittäjää, Paula Niskala, Juhani Outinen ja Timo Toivonen, päättivät yhdistää toimintojaan ja auttaa asiakasta palvelujen ostamisessa.

Mikä yhteiselle toiminnalle nimeksi?

Toiminnan nimi löytyi, mistäs muualtakaan, kuin luonnosta. Rauhallinen metsälenkki koiran kanssa sai ajatukset luistamaan. Repojotoksen Paula lausui ääneen ajatuksensa: ”Repovesikeskus”. Sitä pohdittiin yhdessä, voisiko tuo nimi olla kelvollinen. Miksi ei, nimi oli käytettävissä ja muutenkin asiaa kuvaava. Kaikki yritykset toimivat Repovedellä ja nyt tehtiin yksi kanava, josta asiakas löytää jokaisen palvelut. Siis keskus Repoveden palveluihin.

Nimi ja toiminta julkaistiin Retki messuilla 3.3.2012 Helsingin messukeskuksessa

Julkaisun jälkeen alkoi melkoinen mylläkkä. ”Ei tuota nimeä saa käyttää”. ”Mikä keskus?” Yrittäjät olivat kovan painostuksen alaisina. Nimen käyttö yritettiin kieltää ja nimi pyydettiin vaihtamaan useammalta taholta. Vielä silloin yleisö ja asiasta kantaa ottaneet eivät osanneet nähdä, mitä on tulossa ja mitä keskus tarkoittaa.

Repovesikeskus tänä päivänä

Repovesikeskuksen perusajatus on säilynyt samana perustamisesta lähtien. Tehtävänä on helpottaa asiakkaan ostamista: Kaikki palvelut löytyvät yhdellä kontaktilla.

Myyntipalvelussamme etsimme asiakkaalle monesta vaihtoehdosta asiakkaan tarpeita vastaavat sopivimmat kokonaisratkaisut, majoitus-, kokous-, ateria- ja ohjelmapalvelut. Lisäksi asiakas voi myös itse etsiä ja varata palveluitamme Online varauksena.

Repovesikeskus on siis virtuaalinen keskus, jolla ei ole yhtä kiinteistöä, jonne asiakas voi tulla. Kiinteistöjä on jokaisella toimijalla. Näin Repovesikeskus kiinteistöjä on useita Pohjois-Kymenlaaksossa.

Muutama asia, miksi Repovesikeskus on myös nimenä oikeutettu:

  • Repovesikeskusta voitaneen kutsua myös Kouvolan seudun luontopalvelujen keskusvaraamoksi
  • Päätökset tehdään tiimissä, jossa on mukana 12 matkailualan yritystä
  • Tiimin yrityksissä on kesällä töissä maaseudulla yli 50 henkilöä ja talvisin 15
  • Palvelussa on mukana kaikkiaan yli 20 yritystä
  • Vuodepaikkoja on yli 700 maaseudulla + mm. Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvolan keskustassa
  • Monipuolinen ohjelmatarjonta: opastettua patikointia, melontaa, kalastusta, teemallisia retkiä ja luontoon liittyvää koulutusta

Repovesikeskus tekee laajaa yhteistyötä VisitKouvolan kanssa.

Olemme yksi kolmesta Kouvolan kärkiyrityssopimuksen tehneestä yrityksestä. Muut kärkiyritykset ovat Tykkimäki ja Original Sokos Hotel Vaakuna, joka kuuluu myös Repovesikeskuksen toimijoihin.

Tämän lisäksi teemme laajasti yhteistyötä etelä-kymenlaaksolaisten matkailuyritysten kanssa. Mutta se on jo toinen tarina.

Repovesikeskuksen tiimi kokoontuu varsinkin talviaikaan usein suunnittelemaan, keskustelemaan ja päättämään tulevasta toiminnasta ja yhteisestä taloudesta. Yritykset ovat keskenään tasa-arvoisia kaikessa ryhmän päätöksenteossa. Lisäksi jokaista yritystä velvoittaa Repovesikeskuksen arvot, jotka ovat perusta kaikelle toiminnallemme.

Toimijoista voit lukea lisää tämän linkin kautta >>

Repovesikeskuksen arvot toiminnassa löytyvät tästä >>

Mikäli sinulle, lukija, jäi jokin asia askarruttamaan, kerron mielelläni lisää Repovesikeskuksesta ja sen toiminnasta. Tule vaikka juttusille Kongressi 2017 tapahtumaan Finlandiatalolle 29.-30.3.2017.

 

Keväisin terveisin

Eero

Ps. Uutena palveluna on kehittymässä kauppa, josta saa lahjakortteja, melontavarusteita ja muistolahjoja retkeläisille. Katso, mitä sieltä jo nyt löytyy >>

 

Kirjoitettu

Orilammen Lomakeskus liittyi Repovesikeskukseen

Repovesikeskus ja Orilammen Maja ja Lomakeskus Ky solmivat yhteistyösopimuksen palveluiden yhdistämisestä ja täydentämisestä sekä markkinointi- ja myyntitoimintojen tehostamisesta.

Tehty sopimus on merkittävä niin Repovesikeskukselle kuin Orilammen Lomakeskuksellekin. Yhteistyön avulla voidaan Kouvolassa vieraileville ja majoittuville nyt tarjota monipuolisempia palveluita sekä parannetaan Kouvolan alueen yhteisen matkailumarkkinoinnin edellytyksiä.

”Tämä yhteistyö tukee hyvin Repovesikeskuksen toiminta-ajatusta, jossa asiakas saa yhdeltä luukulta kaikki tarvitsemansa palvelut. Nyt voimme tarjota entistä kattavammin niin majoitus kuin ohjelmapalveluitakin. Voimme tuottaa uusia palveluita Orilammen Lomakeskuksen asiakkaille sekä saamme merkittävän lisän majoitus vaihtoehtoihimme Repoveden kansallispuiston läheisyyteen.”, toteaa Eero Niskala Repovesikeskuksesta.

” Odotamme Repovesikeskuksen markkinointi ja myyntitoimintojen auttavan meitä toiminnassamme. Lisäksi saamme yhteistyön myötä laajennettua Orilammen Lomakeskuksen palveluja. Laajennukset liittyvät Repoveden kansallispuistoon, luontomatkailuun ja kalastusmatkailuun. Uskomme vahvasti luontomatkailun tulevaisuuteen ja haluamme olla mukana kehittämässä palveluita tämän teeman ympärille. Tietysti myös yhteistyö kaikkien Repovesikeskus-toimijoiden kanssa on tervetullutta”, kertoo Orilammen Maja ja Lomakeskus Ky:n toimitusjohtaja Kukka-Maaria Vesalainen.

Uusista yhteisistä palveluista kerrotaan lisää kevään aikana. Palveluissa on yhdistetty majoitus-, opas- sekä ohjelmapalveluita. Yhteisiä sekä Orilammen Lomakeskuksen omia palveluita tulee ostettavaksi Repovesikeskuksen Online varauspalvelun kautta sekä perinteisesti Repovesikeskuksen myyntipalvelussa.
Tämän yhteistyösopimuksen myötä palvelujen saatavuus Kouvolan alueelta helpottuu ja paranee.
Repovesikeskuksen kautta tavoittaa nyt noin 450 vuodepaikkaa maaseudulta. Tavoitteena on edelleen helpottaa asiakkaan ostotoimintoja palvelujen tuotteistamisella sekä kokoamalla Kouvolan alueen matkailualan toimijoita yhteen.

Lisätietoja asiasta:

Repovesikeskus
Eero Niskala
Puh 044 784 7411
eero.niskala@repovesikeskus.fi
www.repovesikeskus.fi

ja

Orilammen Maja ja Lomakeskus Ky
Kukka-Maaria Vesalainen
Puh 041 545 1666
kukka-maaria.vesalainen@orilampi.fi
www.orilampi.fi

Kirjoitettu

Pitkä ja aikainen kevät

Tämän vuoden talvi oli merkillinen. Etelässä ei ollut lunta nimeksikään ja järvien jäät olivat hyvin petollisia. Maa oli paljas jo helmikuussa. Eipä ole meillä aiemmin pesty puutarhaletkulla helmikuussa autoa ulkona.

Muuttolinnut tulivat varhain Repoveden ja Kouvolan alueelle. Meillä Jaalassa tehtiin havaintoja jo maaliskuussa. Tämän kevään havaintopäiviä:

2014 04 21_joutsen
Avoin vesi ja joutsenet tulleet. Pääsiäinen 2014.

–          23.3. Kurki ja töyhtöhyyppä
–          24.3. Sepelkyyhky
–          25.3. Kiuru
–          28.3 Peipponen
–          10.4. Kuovi
–          11.4. Punarinta ja leskenlehti oli kukassa
–          13.4. Järripeippo
–          14.4. Vihervarpusia
–          15.4. Rastaita on tullut paljon mm punakylkirastas
–          29.4. Kukkui käki
–          30.4. vappuaattona tuli kirjosieppo pihan omenapuun oksalle

Näiden merkittyjen havaintojen lisäksi mm kaulushaikara on tullut huhuilemaan Jaalaan Pyhäjärvelle ja Niskajärvelle jo viikkoja sitten. Jaalassa järvet vapautuivat jääpeitteestä noin 13.4. Tämä on lähes kolme viikkoa aiemmin kuin parina edellisenä vuonna.

Verlan sinivuokkoja
Verlan sinivuokkoja

Aikainen kevät näkyy myös kasveissa. Nyt Vappuna koivut jo ovat hiirenkorvalla ja sinivuokot sekä valkovuokot kukkivat.

Verlan sinivuokoista tulee mieleen äitienpäivä, 11,5,.
Verlassa on tänä vuonna ensimmäisen kerran Makasiinikahvilassa katettuna juhlalounas. Menu on loistavien ammattikokkien laatima, joten voidaan odottaa herkullista ateriaa. Uutta on myös se, että lounaan lisäksi voi käydä ilman eri veloitusta Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvassa tehdasmuseossa opastetulla kierroksella.

Katso menu ja varaa paikat >>

Tapaamisiin Verlassa

Kirjoitettu

Repovesi rauhoittuu jouluun ja talveen

Vilkas kesän matkailukausi on ohi ja Repoveden kansallispuisto on rauhoittunut sekä vaipunut talvihorrokseen herätäkseen uudelleen eloon keväällä lumen sulettua ja järvien vapauduttua jääpeitteestä.

Tonttu pakkasessaTosin usein unohdetaan, että Repovedellä voi käydä myös talviaikaan. Polut ovat tietysti lumiset ja jäälle menoa on syytä harkita tarkkaan. Virtaavat vedet pitävät jäät usein heikkona varsinkin Lapinsalmella ja Ruskeasalmen läheisyydessä.

Nyt on mukava muistella kesää ja niitä monia hauskoja hetkiä niin asiakkaiden kanssa kuin erilaisten luonnon  tapahtumienkin äärellä.

Maittavat ateriat luonnon keskellä maistuvat vieläkin suussa niitä muistellessa. Uusimme keväällä ateriapalvelut yhdessä Kukkulinnantuvan kanssa. Marskin seljanka sekä savuhärkätäytteisen bagelit olivat kesän ehdottomat suosikit.

Kauden aikana tehtiin paljon yhteistyötä ja näin löysimme yhteiseksi nimittäjäksi Repovesikeskuksen. Toiminta-alue laajentui Repoveden kansallispuiston ulkopuolelle. Verlassa tehtiin useita retkiä meloen niin pohjoiseen kuin eteläänkin. Uutta oli myös se, että nyt oli mahdollista päästä kyydillä Kouvolan keskustasta Repovedelle sekä Verlaan. Järjestimme kuljetukset niin, että esimerkiksi Sokos Hotel Vaakunan ovelta pääsi retkelle.

kalasääskiLuonnossa oli paljon mielenkiintoista seurattavaa. Verlan vesistössä seurasimme kalasääskiperheen touhuja ja syksyn hanhien sekä joutsenten muutot olivat ennen näkemättömiä. Valkoposkihanhia oli alueellamme n 200.000 kpl. Valtavasta hanhiparvesta voit katsoa pienen videomme.

Nyt on kuitenkin aika rauhoittua. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme hienosta kesästä. Ensi vuonna on taas uudet ”kujeet”!

Tässä pieni joulutervehdyksemme teille kaikille: Repojotoksen joulutervehdys 2012.

Tapaamisiin ensi vuonna

Repojotos – tiimi

Kirjoitettu

Syksy toi arktiset hanhet Jaalaan

Nyt jo viikon ajan ovat hanhiparvet oleilleet Jaalan ja Iitin pelloilla sekä öisin Pyhäjärvellä Jaalan lahdella.

Eilen oli tilaisuus nähdä Jaalassa parven, noin 100 000 hanhea, siirtyminen yönviettoon lautaksi Jaalan lahdelle. Hanhet nousivat pelloilta lähes yhtäaikaa ilmaan ja lensivät hyvin äänekkäästi järvelle. Parvi muodosti ison tiiviin lautan, jonka pituus oli varmaan yli kilometri.

Hanhien lukumäärästä on esitetty monia arvioita, 10000 sta 150 000 een. Juttelin eilen yhden ammattiluontokuvaajan kanssa, joka on kuvannut lintuja useita vuosia. Hänen arvionsa oli 100 000 hanhea ja noin  20 000 lisää Iitin pelloilla Lyöttilässä. Koska arviot vaihtelivat noin paljon laskin hanhet!

Suoritin laskennan otantana. Käytin yhtä valokavaa pohjana, joka oli vain pieni sektori parvesta. Siinä kuvassa oli 2800-3000 hanhea. Kun vertasin tätä sektoritulosta laajempiin kuviin, tulin johtopäätökseen: Hanhia on vähintään 100 000. Saattaa olla jopa 150 000, koska kaikki eivät näkyneet laajakaistakuvissani.

Lintujen määrästä saa jonkinlaisen käsityksen katsomalla ja varsinkin kuuntelemalla pienen harrrastelijavideoni: Hanhien syysmuutto Jaalassa.

Pohjois-Kymenlaakson valkoposkihanhien lukumäärä on todella iso. Wikipedian tietojen mukaan koko maailman populaatio on noin 500 000 yksilöä. Eli suuri joukko kaikista arktisista valkoposkihanhista on nyt Jaalassa ja Iitissä!

Parvessa on mukana muutama metsä-, tundra- ja sepelhanhi. Oheisessa kuvassa näkyy kaksi valkoposkihanhista poikkeavaa hanhea. Pienestä valkoisesta nokan tyvessä olevasta laikusta päätellen ne ovat ilmeisesti tundrahanhia. Mutta kuvan epätarkkuus ja oma osaaminen saavat minut epäilemään. Ovatko ne sittenkin metsähanhia?

Kouvolan alueella on nähty myös yksi harvinaisuus, jonka vierailu Suomessa on todettu aiemmin vain viisi kertaa. Punakaulahanhi on eksynyt kovasti länteen normaalilta muuttoreitiltään.

Toinen mielenkiintoinen havainto kuluneelata viikolta oli kaulushaikaran kohtaaminen. Odotimme näitä kohtaamisia jo aiemmin kesällä, mutta turhaan. Kaulushaikarat ovat pysytelleet poissa kesäasuntomme läheisyydestä. Niitä ei ole kesän aikana näkynyt eikä kulunut muutamaa keväthetkä lukuunottamatta.

Maanantaina pääsin kuitenkin näkemään ja kohtaamaan haikaran 4-5 metrin etäisyydeltä. Ajoin kesäasunnon pihaan ja nousin autosta. Mikä vilahti nurkan takana? Katsoin ja niin katsoi myös haikara. Kaulushaikara seisoi koko komeudessaan minua vastassa. Se on todella ISO. Nokka oli minun kainalon tai hartian tasalla ja minäkään en oli kovin  pieni (184 cm).

Haroin nopeasti kameraa auton penkiltä. Haikara otti pari ylvästä askelta ja nousi lentoon. Kuva jäi tällä kertaa ottamatta, mutta oli kiva kokemus.

Näitä syksyisiä mukavia kokemuksia saadaan varmaan lisää.

Kirjoitettu

Repoveden kansallispuistoon palvelukeskus

Eilen, lauantaina 3.3., julkaistiin Retki 2012 messuilla Helsingin Messukeskuksessa uusi palvelu Repovedelle. Asiasta on tehty tiedote, joka on tässä myös tämän blogin lukijoille tiedoksi. Tiedotetta jaetaan laajasti, koska yrittäjät haluavat olla avoimia ja kertovat miellellään syntyneestä Repovesikeskuksesta.

Tähän julkistamiseen tuli oiva tilaisuus Repoveden kansallispuiston saatua Vuoden Retkeilykohda 2012 tittelin ja palkinnoksi messuosaston sekä aikaa messujen tapahtumatorilla. Tilaisuuden avasi kansallispuiston hoitaja Aarno Tervonen.

Tiedote :

Repoveden kansallispuistoon uusi palvelukeskus 

Metsähallituksen Repoveden kansallispuiston sopimusyritykset Kuutin Kolo, Myrskytuuli Oy ja Repojotos käynnistivät yhteisen palvelun, Repoveden kansallispuiston opas- ja ohjelmapalvelukeskuksen:  Repovesikeskus.

Repovesikeskuksella on valmiudet tarjota kaikki alueen matkailupalvelut samalta luukulta.  Repovesikeskuksen kautta tavoittaa ammattiluonto-opas-, ohjelma- ja ateriapalvelut sekä alueen laajimman ja kattavimman vesikaluston, kuten kanootit, kirkkoveneet ja ainutlaatuisen Kettukaleerin.

Perustajayrittäjät kutsuvat myös muut Repoveden alueen palveluyrittäjät mukaan yhteistyöhön. Neuvottelut ovat jo käynnistyneet muutamien yrityksien kanssa.

Repovesikeskuksen ryhmien vastaanottopisteenä on Hillosensalmen Asema, joka on aiemmin toiminut Metsähallituksen Repoveden kansallispuiston luontotupana. Vastaanottopisteestä ryhmä voidaan kuljettaa mm. vesitse suoraan kansallispuiston ytimeen.

Hillosensalmen Aseman lisäksi Repovesikeskuksen palveluita tuotetaan Kuutin Kolossa Vuohijärven rannalla, Aarnikotkan Metsäkämpällä kansallispuiston sisällä, Verlassa ja Jaalassa.

Yrittäjät ovat vakuuttuneita, että Repoveden kansallispuiston valitseminen Suomen Vuoden  2012 retkikohteeksi kasvattaa retkeilijöiden kiinnostusta alueen palveluja kohtaan. Matkailupalveluja 25 vuotta alueella tuottanut Kuutin Kolon Juhani Outinen vahvistaa, että asiakkaiden kiinnostus on lisääntynyt.

Repovesikeskus parantaa asiakaspalvelua, kun kaiken tarvittavan saa yhdellä puhelinsoitolla tai verkkoyhteydellä. Samalla se helpottaa meidän yrittäjien työtä, kun suuri osa esimerkiksi varauspalveluista hoidetaan keskitetysti, Outinen sanoo.

Opaspalveluista vastaava Repojotoksen luonto-opas ja melontaohjaaja Paula Niskala korostaa ohjattujen palveluiden edistävän luontoa säästävää matkailua. Hän on toiminut aiemmin Metsähallituksen luonto-oppaana Repoveden kansallispuistossa.  Kun puiston kävijämäärät kasvavat ja ryhmien määrä lisääntyy, Repovesikeskus parantaa mahdollisuuksia edistää kestävää luontomatkailua, Paula Niskala sanoo.

Myrskytuuli Oy:n ohjelmapalveluihin kuuluvat mm. kiipeily ja laskeutuminen Olhavan kallion kiipeilyseinällä. Timo Toivonen Myrskytuuli Oy:stä toteaa tämän yritysten välisen yhteistyön olevan välttämätön. Se parantaa alueen ohjatun luontomatkailun profiilia ja tavoitettavuutta.

Kouvolan ja Mäntyharjun alueella sijaitsevan Repoveden kansallispuiston alueella retkeili viime vuonna noin 80 000 kävijää. Repovesikeskuksen palvelut löytää verkkosivustolta www.repovesikeskus.fi

Lisätietoja Repovesikeskuksesta ja toiminnasta:

REPOVESIKESKUS

Puh 044 781 7411

info@repovesikeskus.fi

www.repovesikeskus.fi

 

Kuutin Kolo

Juhani Outinen

Puh 0400 551 530

jussi.outinen@kuutinkolo.fi

www.kuutinkolo.fi

Myrskytuuli Oy

Timo Toivonen

Puh 040 505 0764

seikkailu@myrskytuuli.net

www.myrskytuuli.net

 

Repojotos

Paula Niskala

Puh 044 539 1515

paula.niskala@repojotos.fi

www.repojotos.fi

 

Repojotos – tiimi

 

Kirjoitettu

Repoveden kansallispuisto sai ”luonto-oskarin”

Amerikassa jaettiin viime yönä elokuvaoscareita, kuten Amerikan elokuva-akatemia on tehnyt jo toukokuusta 1929 lähtien. Palkinnon saajat valitaan asetettujen ehdokkaiden joukosta. Ääniä saavat antaa vain  elokuva-akatemian jäsenet. Elokuvakriitikot ovat suhtautuneet näihin palkintoihin nuivasti eivätkä palkitut elokuvat ole aina jääneet elokuvahistoriaan.

Repoveden kansallispuisto sai tänä vuonna palkinnon: Vuoden Retkikohde 2012. Nyt kahdeksannen kerran myönnetyssä palkinnossa ja valintaprosessissa on paljon yhteisiä piirteitä noiden elokuvaoscareiden kanssa. Valintaprosessista huolimatta Repoveden kansallispuisto on palkintonsa ansainnut. Suomen Messusäätiön myöntämä ”luonto-oskari”, titteli ja 5000 euroa, luovutetaan ensi viikonloppuna (2.-4.3.2012) Helsingin Messukeskuksessa pidettävän Retki-messut 2012 tapahtuman yhteydessä.

Repoveden kansallispuisto sai tittelin nettiäänestyksen perusteella kymmenen ehdokkaan joukosta. Tässä vaalissa oli merkittävänä tekijänä sosiaalinen media ja ehdokkaiden tukena olleiden henkilöiden aktiivinen toiminta mm Facebook ympäristössä. Repoveden kansallispuiston toimijat ja tukijat onnistuivat tässä parhaiten. Repovesi sai noin neljäsosan annetuista 2500 äänestä.

Puisto on nuori, vuonna 2003 perustettu. Alue on ollut jo pitkään virkistysalueena. Puiston virkistysmahdollisuuksia on kehitetty edelleen kansallispuistoksi tulon jälkeen. Samalla puiston ympärille on muodostunut  yritysten palveluja mm monipuolisia opas- ja ohjelmapalveluja.

Tämän huomion myötä Repovedellä kävijät odottavat myös palvelujen kehittyvän edelleen. Kouvolan kaupunki ja Metsähallitus ovat tässä asiassa avainasemassa. Molempien yhteinen intressi on varmaan matkailun edistäminen Repoveden kansallispuistossa luontoa säästäen ja luonnon arvoja kunnioittaen.

Miten on mahdollista lisätä matkailua ja säästää luontoa samaan aikaan? Perusratkaisu siihen on ohjattu matkailu. Ammatti oppaan ja ohjauksen alaisuudessa ryhmät toimivat automaattisesti luontoa säästäen. Tällöin retkeily tapahtuu aina sovituissa paikoissa, jotka on rakennettu kulutusta kestäviksi retkeilyä varten, kuten pääpolut ja nuotiopaikat. Lisäksi ohjattuna ryhmä noudattaa puiston sääntöjä eikä jätä jälkeensä roskia tai muita haittatekijöitä.

Repoveden kansallispuiston luontoa säästävimmän liikkumismuodon mahdollistaa alueen monimuotoinen vesistö. Ohjelmapalveluyritykset tarjoavat useita erilaisia tapoja liikkua vesillä. Näistä Kettukaleeri on ainutlaatuinen, saasteeton, eikä sitä voi kokea muualla.

Vuoden Retkikohde 2012 palkinto lisää epäilemättä kiinnostusta Repoveden kansallispuistoa kohtaan. Nyt onkin tärkeää tuoda esille puiston ohjattuja palveluja, jotta kävijät saadaan automaattisesti luontoa säästävän matkailun piiriin.

Mistä luontosäästäviä ammattiohjaajia ja palveluja löytyy? Alueen merkittävimmät ohjelmapalveluyritykset tekevät yhteistyötä.

Repojoksen kautta saa yrityksille, ryhmille ja yksityisille suunnattuja palveluita: ammatti luonto-oppaat, erilaiset veneretket, mm Kettukaleeri, kirkkoveneet, retkiveneet, venetaxi, kanootit ja kajakit. Lisäksi Repojotoksen kautta saa ateriapalvelut sekä myös majoituspalveluja ja paljon muuta.

Palveluista ja palveluiden kokonaisuudesta löytyy tietoa Repojotoksen nettisivuilta. Talvi ja kevät ovat luontomatkailuyrityksille kehittymisen aikaa, kuten huomaatte.

Repojotos – tiimi

Kirjoitettu

Joulutervehdys Repovedeltä ja Repojotokselta

Repojotoksen ensimmäinen toimintakausi alkaa olla loppusuoralla. Nyt on aika hiljentyä ja kiittää kaikkia teitä, jotka olette olleet mukana retkillä, tapahtumissa tai kursseilla. Kiitos myös teille klubilaiset ja ystävät. Ilman teidän kaikkien mukana oloa Repojotoksen toiminta olisi kaatunut jo alkumetreillä.

Kiitos myös partnereillemme, Kuutin Kolo, Kymen Jousi ry, KymiSun. Yhdessä olemme paljon enemmän kuin neljä erillistä toimijaa. Repojotoksen toiminnassa on ollut mukana myös iso joukko muita kumppaneita, kiitos teille kaikille.

Mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen kesä ja syksy on nyt takana. Olemme koostaneet joitakin tuokioita kuva- ja videoesitykseen. Haluamme tarjota sen teille muistona yhteisistä hetkistämme.

Video sisältää myös joulun tunnelmaa, johon meidät vie pieni musiikkiesitys Jaalan kirkosta kauneimmista joululauluista. Tämä tuttu laulu on hyvin usein viimeisenä, kuten se oli tälläkin kertaa. Voimme sen myötä rauhoittua Joulun aikaan ja odottamaan alkavaa kevättä.

Repojotoksen kevät aloitetaan jo tammikuussa Matka 2012 messuilla. Lisäksi tiedossa on uusia aktiviteetteja niin Repovedelle kuin Verlan ja Jaalan alueelle. Tilaa sivun alareunasta blogi ja käy liittymässä joukkoomme facebookissa niin pysyt ajantasalla.

Käy katsomassa Joulutervehdyksemme on Repojotoksen nettisivuilta.
Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta!

Tavataan taas ensi vuonna retkillä, tapahtumissa ja kursseilla.

Repojotos – tiimi

Kirjoitettu

Ketun leikkiä Repovedellä – Pieni tarina Repojotoksen logosta

Repojotoksen logo on herättänyt huomiota monessa paikassa. Se kiinnostaa. Lähes joka kerta kun Paula ojentaa käyntikorttinsa vastaanottaja hämmästelee ja ihastelee.

Repojotos kettu

Sevalle ja muillekin asiasta kiinnostuneille kerromme nyt, miten pieni yritys voi onnistua löytämään itselleen tuotemerkin, logon, joka huomataan. Tämä tarina on samalla yksi esimerkki logon teosta lukuisille yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville.

Repojotoksen logon suunnittelu alkoi pohdinnalla, tarvitaanko logo vai riittääkö yritykselle pelkkä nimiteksti. Tiedossa olisi hyvin haastava tehtävä, johon monet yritykset ovat käyttäneet hyvinkin suuria summia rahaa. Päätöstä logon tyypistä ei tarvinnut kauan pohtia. Päätimme etsiä nimeen ja toimintaan sopivan symboolin luonnosta. Ratkaisuksi löytyi varsin nopeasti kettu. Minkälainen kettu? Mistä saadaan kuva?

Apuun pyydettiin innovatiivinen ja taitava tyttäremme, Leila. Määrittelimme ketulle asetettavat vaatimukset. Sen tulisi olla erilainen kuin yleensä ketun kuvat. Lisäksi halusimme mukaan luonnetta ja mahdollisesti toimintaa.

Leila teki pienen tutkielman. Hän perehtyi kettuun, ketun olemukseen ja luonteeseen. Tämän tutkielman pohjalta syntyi joukko luonnoksia. Kettu esiintyi luonnoksissa hyvin monessa eri asennossa, mutta yksikään niistä ei ollut seisova tai kävelevä kettu. Jokainen luonnos kertoi pienen tarinan ketun luonteesta.

Luonnosten kanssa ryhdyimme pohtimaan tekstin liittämistä kuvaan ja sitä, miten kuvaa tultaisiin käyttämään irrallisena. Piti pohtia kaikki mahdolliset paikat, joissa logoa tullaan käyttämään. Tällä tavalla syntyi näkemys luonnoksen käytettävyydestä. Luonnokset sijoitettiin kukin vuorollaan yrityksen nimen yhteyteen, käyntikorttiin, lomakkeille ja nettimaailmaan.

Valinta piti tehdä. Pohdinnan jälkeen päädyimme yhdessä kettuun, joka leikki ja jahtasi saalista. Saaliina on tietysti ”asiakas”. Tämä kettu erottui poikkeavalla profiililla ja selkeillä linjoillaan toisista. Lisäksi siinä oli mukana leikkimielisyyttä ja suhteellisen hyvä käytettävyys.

Perusvalinnan jälkeen Leila piirsi vielä muutaman ketun valitusta aiheesta. Näissä luonnoksissa kiinnitettiin huomiota ääriviivoihin ja mittasuhteisiin. Lopulta valitsimme lyijykynäpiirroksista ”kantaäidin”, joka muutettiin digitaaliseen muotoon scannaamalla. Työskentely jatkui tietokoneen ruudulla. Ketun ääriviivat täsmennettiin. Logoon kuuluva copyright merkki sovitettiin tassun alle, ympyröity c-kirjain. Ääriviivojen jälkeen oli vuorossa oikeiden värien löytäminen. Kokeilujen jälkeen niistäkin päästiin Leilan avustuksella hyvään lopputulokseen. Kuvan käsittely tietokoneella onnistuu helposti, mutta työhön tarvitaan jokin grafiikkaohjelma sekä kärsivällisyyttä.

Kun ensimmäinen peruskettu oli valmis, siitä tehtiin eri versioita eri tarpeita varten, kettu värillisenä ja mustavalkoisena ilman ja yhdessä Repojotos sanan kanssa. Erilaiset versiot tarvittiin myös nettiympäristöä varten. Repojotoksen kettu onkin nyt leikkimässä väreissä ja mustavalkoisena niin pdf, kuin jpg muodoissakin.

Repojotoksen kettu ja logo syntyivät tällä tavalla tiimityönä noin kahden kuukauden aikana. Työssä tarvittiin innovatiivisuutta ja monenlaista osaamista. Perustan kaikelle antoi luonto. Kettu ja ketun asento tulee aidosta luonnosta. Lopputulos on osoittautunut onnistuneeksi. Repojotoksen kettu huomataan ja pian myös tunnetaan sekä osataan yhdistää Repojotoksen laadukkaisiin palveluihin.

Tiesitkö, että kettu on tänä vuonna muutenkin esillä. Vuoden Luontokuva 2011 on Kai Fagerströmin Kettu.

Repojotostiimi

Kirjoitettu

Repovedellä on edelleen kuivaa

Kesäkuun sateet kastelivat vain hiukan maastoa. Kansallispuisto Repoveden maasto on taas kuiva ja herkkä syttymään. Metsäpalovaroituskin on voimassa tällä hetkellä
Kymenlaakson alueella.

Kansallispuistossa on poltettu metsää tarkoituksellisesti, metsää on ns. ennallistettu. Tämä toiminta on aina suunniteltua ja valvottua. Valvomattomana se voi johtaa isoon tuhoon.

Alla on esimerkki viime toukokuulta siitä, mitä voi tapahtua kun nuotio tehdään väärään paikkaan. Tuossa tapauksessa tarvittiin palokuntien lisäksi mm helikopteria, jotta tuli saatiin sammumaan. Ohessa on kuva huhtikuulta ennen paloa ja toukokuussa heti palon jälkeen seuraavana päivänä.

28.4.2011 Ennen metsäpaloa
Metsäpalon (20110514) jälkeinen päivä

Minkälainen on turvallinen nuotiopaikka?

Repovedellä on nykyään seitsemän nuotiopaikkaa, joista löytyy turvallinen
nuotiorakenne:

Lapinsalmi, Määkijä, Kuutinkanava, Mustavuori, Karhulahti, Olhava ja Lojukoski. Joissakin paikoissa turvallinen nuotio on varauskodan
pihapiirissä, jolloin se saattaa olla varattuna. Tällaisia paikkoja on ainakin
Määkijä ja Lojukoski. Näillä paikoilla on pihapiirin ulkopuolella ns tavallinen
nuotiopaikka, johon ei saa tehdä tulta metsäpalovaroituksen aikana.

Turvallinen nuotio Määkijässä

Alimmassa kuvassa näkyy turvallinen nuotio. Tällaisissakin nuotiopaikoissa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta etenkin metsäpalovaroituksen aikaan.

Kuva on Määkijän niemestä Repojotoksen Runoja ja Musiikkia Luonnossa tapahtumasta.

Lapinsalmella ja Kuutinlahdessa on useita nuotiopaikkoja. Nuotiopaikat ovat tarkoitettuja kaikille, joten sovinnolla
niiden ympärille mahtuu monta porukkaa.