Kirjoitettu

Luonto herää – muuttolintuja on jo täällä

Luonto on heräämässä tulevaan kesään. Maaliskuussa on tullut ensimmäiset muuttolinnut Pohjois-Kymenlaaksoon Repoveden lähiseudulle.

Muuttojoutsenet aloittivat kevään 11.3. Niitä tuli satoja alueelle ja suurin osa on jo jatkanut matkaa pohjoiseen.  Pari päivää joutsenien jälkeen nähtiin jo töyhtöhyyppiä. Nyt ne ovat yleisiä peltojen yllä liihottelijoita.

Pöllöt ovat olleet erityistarkkailussamme

Koko kevään olemme seuranneet ja odottaneet mielenkiinnolla pöllöjen huhuilua. Pari aiempaa vuotta ovat olleet varsin hiljaisia tällä saralla. Mutta nyt kuulimme ensimmäisen pöllön jo tammikuussa, 23.1. Sitten oli pari viikkoa hiljaista, kunnes helmikuun 8-10. päivä sarvipöllö oli äänessä aamuisin ja jälleen hiljaista. Mentiin reilu kuukausi eteenpäin ennen kuin sarvipöllö ilmoitti olostaan revontuliyönä 17.3.

Kirkasääninen lehtopöllö oli äänessä pari päivää ennen revontulia. Muita pöllöjä ei ole kuulunut lähiseudullamme.

Tämän kevään havaintojamme Jaalassa ja lähiympäristössä:

  • Töyhtöhyyppä 14.3.
  • Kurki 26.3. (2014 23.3.)
  • Vihervarpunen 26.3.
  • Kiuru 28.3. (2014 25.3.)
  • Peipponen 29.3. (2014 28.3.)

Havaintojen perusteella olemme suunnilleen samassa aikataulussa kevään tulossa kuin viime vuonna. Seuraavaksi odotamme kuovia, rastaita ja västäräkkiä noin kahden viikon kuluttua.

Lintujen lisäksi kasvikunnassa tapahtuu. Pajunkissat ovat jo isoja. Onhan nyt Palmusunnuntain aika. Ensimmäiset leskenlehdet ovat myös avanneet nuppunsa.

Oheinen kuva on otettu 22.3.2015 länteen päin olevalta pelto-ojan penkalta.
Tätä kirjoittaessani on kuitenkin takatalven tuntua, sataa lunta ja maa on valkoinen. Mitenköhän tänne saapuneet muuttolinnut pärjäävät? Ovatko muuttaneet takaisin etelämmäksi?

 

Tee koti kesäksi

Nyt on viimeisiä hetkiä tehdä uutta asuntotuotantoa. Osalle linnuista ollaan jo myöhässä, mutta monelle uusi koti on vielä ajankohtainen ja tarpeen. Linnunpönttöjen teko on porukalla kivaa ja opettavaa puuhaa esimerkiksi lapsien kanssa.

Teko-ohjeita löytyy paljon netistä. Bird Life sivuilla on hyvät perusohjeet linnunpöntöistä. Lisää asiasta on videolla Suomen Luonnon sivuilla.

Haastan sinut talkoisiin. Lähetä kuva pöntöstäsi.

Tässä on kuva minun huolletuista pöntöistä. Kuten näkyy, pöntön ei tarvitse olla modernia arkkitehtuuria eikä aina edes puussa. Kuvan isommalle pöntölle oli tilaus ja asukki löytyi heti.

Talitiaisesta taitaa tulla vakituinen asukas, koska ei paheksu pöntön siirtelyä.

Luonnon tarkkailua lähietäisyydellä

Luontoa pääsee järvellä lähelle tarkkailemaan äänettömästi meloen. Porukalla hauska tapa on jättikanootti ja kaverin kanssa kajakkikaksikko on oiva väline. Meille tuli vasta Ranskasta uusia testivoittajia. Niillä on kiva retkeillä, kajakki ja eväät matkaan. Verlan yläpuolinen vesistö on moni-ilmeinen hyvä kohde luontoretkelle.  Katso lisää omatoimisista retkipaketista.

Haluatko oikeaan luonnon rauhaan, puhtaaseen ilmaan, saunan lämpöön?
Tämä artikkelin kuva on Matkailutila Sinibellin pihapiiristä, jonne pääsee myös meloen. Kesällä sieltä saa tuoreita mansikoita.

Kevään riemua kaikille
Eero
Repoveden kansallispuiston sertifioitu opas