ateriapalvelut

Etusivu / Posts tagged "ateriapalvelut"

Repovesikeskuksen toiminnat laajenevat

Talvi on ollut kiireistä suunnitteluaikaa. Olemme etsineet ratkaisuja asiakkaidemme monipuolisempaan palveluun ja samalla palvelujen tuottamiseen laajemmalla maatieteellisellä alueella. Toiminta on ollut aiemmin keskittyneenä Repoveden kansallispuistoon. Moni on sen jo nähnyt. Nyt kaivataan uusia maisemia ja ehkä myös vapaampaa ympäristöä. Olemme löytäneet tähän kysyntään mielenkiintoisia ratkaisuja. Yrityksille tulemme tarjoamaan tulevalla kesäkaudella paitsi ohjelmaa myös laadukasta majoitusta…

Jatka lukemista
Repoveden kansallispuisto sai ”luonto-oskarin”

Repoveden kansallispuisto sai ”luonto-oskarin”

Amerikassa jaettiin viime yönä elokuvaoscareita, kuten Amerikan elokuva-akatemia on tehnyt jo toukokuusta 1929 lähtien. Palkinnon saajat valitaan asetettujen ehdokkaiden joukosta. Ääniä saavat antaa vain  elokuva-akatemian jäsenet. Elokuvakriitikot ovat suhtautuneet näihin palkintoihin nuivasti eivätkä palkitut elokuvat ole aina jääneet elokuvahistoriaan. Repoveden kansallispuisto sai tänä vuonna palkinnon: Vuoden Retkikohde 2012. Nyt kahdeksannen kerran myönnetyssä palkinnossa ja valintaprosessissa on paljon yhteisiä piirteitä…

Jatka lukemista