Kuu ja aurinko Repovedellä

Kuu on mielenkiintoinen naapurimme. Sen valossa on vähän aavemaista retkeillä ja luonto tuntuu olevan aivan iholla.

Olemme olleet lepakkoretkillä jättikanooteillamme kuun valossa monena vuonna. Elokuinen kuu on valaissuut niin, ettei muuta kulkuvaloa oikeastaan ole tarvittu. Kanoottimme ovat olleet kuitenkin valaistuja, jotta toiset mahdolliset kulkijat kykenivät havaitsemaan meidät riittävän ajoissa.

Elokuun kuutamo on jokaiselle tuttu

Mutta talvella pakkasen aikaan kuutamo on toisen luonteinen. Maasto on useimmiten valkoinen lumesta ja kuu valaisee todella hyvin ja puista tulee varjoja.

Muistan hyvin helmikuun kuutamon muutama vuosi sitten. Silloin oli Repovedellä kirkas keli ja halusin kuvata kuun nousun Terrivuoren takaa. Edellisenä päivänä olimme olleet katsomassa kuvauspaikat valmiiksi ja painaneet mieleemme kuun nousun kelloajan. Sinä päivänä ei ollut kameraa mukana.

Seuraavana päivänä oli pakkasta lähes 30 astetta. Päätimme kuitenkin lähteä Lapinsalmelle hyvissä ajoin, jotta olemme valmiina kameran kanssa kuun noustessa. Kuu ryökäle ei noussutkaan samaan aikaan kuin edellisenä päivänä. Odotimme puoli tuntia. Ei näy … Kylmä teki tehtävänsä. Näpit jäässä päätimme luovuttaa. Lähdimme kotiin Jaalaan. Kuu oli pettänyt meidät.

Kotipihassa huomasimme kuun nousevan yli tunnin myöhemmin kuin edellisenä päivänä. Muuttuuko kuun nousuaika noin paljon vuorokaudessa vai oliko meillä jokin virhe? Tästä piti ottaa selvää.

Uppouduin joksikin aikaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja etsin ratkaisua. Lopulta löysin palvelun, josta voi saada vuositaulukon kuun nousu- ja laskuajoista halutulle paikalle laskettuna. Tämä Amerikan laivaston observatorion palvelu oli riittävän hyvä, jotta saatoin myös julkaista sen nettisivuillamme infona asiasta kiinnostuneille. Nyt tämä palvelu ei enää ole saatavana, joten oli etsittävä uusi ratkaisu.

Aiemmin kuun nousu- ja laskuaikoihin liittyvät työkalut oli vaikea löytää, mutta nyt niitä löytyi helposti useampia. Timeanddate.com sivusto tuntui mukavimmalta. Sivustolta löytyy paitsi kuun myös auringon sekä planeettojen nousu- ja laskuajat. Lisäksi siellä on paljon muutakin tietoa.

Taulukosta löytää helposti täyden kuun ajankohdat

Aina silloin tällöin täysikuu sattuu mielenkiintoiseen aikaan. Kuu saattaa olla punainen noustessaan. Miksi näin? Silloin on kuun pimennys. Tällöin täysikuu jää meidän oman kotiplaneettamme varjoon.

Tässä on linkit palveluun:

Kuun nousu ja laskuajat Repovedellä >>

Auringon nousu ja laskuajat Repovedellä >>

Taulukosta selviää hyvin se, miten paljon kuun nousuaika muuttuu vuorokaudessa. Huomaa myös, että nousuajan muutos ei ole vakio, vaan kasvaa tai vähenee tarkasteluajankohdasta riippuen.

Taulukko on todella tarpeen, mikäli haluaa olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa vaikka valokuvaamassa.

Nyt on tähtien ja kuun aikaa!

Yt Eero

 

close

Kiinnostaako? Jaa myös kavereillesi tämä :)